Ponsse Oyj on koneellisen puunkorjuun edelläkävijä ja kehittäjä, jolle asiakas on aina ykkönen. Haluamme olla alamme halutuin yhteistyökumppani. Meillä on reilu tekemisen meininki, jossa vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä. Kiinnostaako sinua työ suomalaisessa alansa kansainväliseen parhaimmistoon kuuluvassa yrityksessä?

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrénin vuonna 1970 perustama yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Perheyhtiö on yli 16 000 metsäkoneen kokemuksella yksi maailman johtavia metsäkonevalmistajia. Konserniin kuuluu 12 tytäryhtiötä ja 42 jälleenmyyjää eri puolilla maailmaa, ja yhtiö työllistää noin 1750 henkilöä.

Haemme nyt Ponssen tehtaalle Vieremälle sekä muihin Suomen toimipisteisiin

Kesätyöntekijöitä kesälle 2021

Kesätyöpaikkoja on haettavissa esimerkiksi seuraaviin tehtäviin: tuotanto, logistiikka, korjaamo, tuotekehitys, hankinta ja menetelmäkehitys. Kesätöihin voit hakea esim. ammatillisten opintojen, AMK- tai yliopisto-opintojen pohjalta.

Tarjoamme haastavan ja mielenkiintoisen kesätyökokemuksen Ponssen modernissa metsäkonetehtaassa tai jossain muussa Ponssen yksikössä Suomessa. Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni kampanjassa.

Lopullisen kesätyötilanteen ratkaisee vallitsevan koronatilanteen kehittyminen. 

Lisätietoja kesätyötehtävistä antaa henkilöstöasiantuntija Arto Oksman, arto.oksman@ponsse.com tai p. 040 356 2466.

Haethan tehtävää viimeistään 31.3.2021. Toimi pian, sillä täytämme paikkoja heti sopivien henkilöiden löytyessä.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Ponsse Vieremä

Ponssentie 22
74200 Vieremä Ajo-ohjeet 020768800 Näytä sijainti

Sinä voit olla uusi ponsselainen!

Tarjoamme monipuolisia työmahdollisuuksia teknologia-alan huipulta.

  • Kansainvälisiä työmahdollisuuksia

    Globaalisti toimivana metsäkonevalmistajana tarjoamme kansainvälisen työympäristön sekä myös kansainvälisiä tehtäviä.

  • Arvojohdettu perheyritys

    Toimintaamme ohjaavat vahvasti Ponssen arvot: asiakasläheisyys, rehellisyys, innovatiivisuus ja Ponsse-henki.

  • Ainutlaatuinen Ponsse-henki

    Henkilöstön merkitystä ja arvostusta on Ponssella aina korostettu. Haluamme, että henkilöstömme voi hyvin, kokee työnsä mielekkääksi ja haluaa kehittyä työssään.

Teemme maailman parhaita metsäkoneita - porukalla

Vuosikymmenten kuluessa Ponsseen ja sen työntekijöihin on syntynyt oma ja ainutlaatuinen kulttuuri sekä henki, joka noudattelee perustajan Einari Vidgrénin ajatuksia. Ponsselaisuus on lupsakkuutta ja reilua meininkiä. Asiakasta palvellaan ja töitä tehdään tosissaan, muttei totisina. Yrityksen menestyksestä otetaan ja kannetaan vastuuta yhdessä.

Ponsse on valittu jo kolmatta vuotta peräkkäin Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi vuosittaisessa Luottamus&Maine -tutkimuksessa 2020.

Joko Ponsse Oyj on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@ponsse.com
  • Anssi Gustafsson
  • Antti Lappalainen
  • Hanna Solmu
  • Harri Salomaa
  • Henry Komulainen
  • Jenni Pulkkinen
  • Juha Kemppainen
  • Jukka Hedenberg
  • Markku Reiss
  • Marko Oravainen
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta